Lohjelm-Palttu sukuseura ry
Suvun varhainen historia
Suvun tarina alkaa 1600-luvun alussa eläneestä turkulaisesta porvarista, Knut Paltusta. Muutamia asiakirjoja lukuunottamati emme tiedä hänestä kovinkaan paljoa.
Knut Paltulla oli ainakin kaksi poikaa Anders ja Thomas. Anders Palthenin tiedot Sääksmäellä ovat myös vähäiset, sen sijaan Sääksmäen kirkkoherrana toiminut Thomas Paltheniuksesta löytyy runsaastikin tietoa.
Thomas Palthenius (1602-1684/85) toimi aluksii saarnaajana Nödingin ja Ridderin komppanioissa 1631-1633, minkä jälkeen hän oli Turun suomalaisen seurakunnan kappalaisena 1633-1635. Vielä samana vuonna hän siirtyi kirkkoherraksi Sääksmäelle, jossa hänellä oli pitkä, värikäs ura aina kuolemaansa asti.
Thomas Paltheniuksella ja saksalais-baltialaissukua olevalla Anna Nödingillä oli neljä lasta: Emerentia, Hedvig, Åke ja Göran, joista viimeksi mainitun Ruotsin kuningas Kaarle XI aateloi vuonna 1693 hänen sotakentillä osoittamansa urhoollisuuden perusteella. Suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1697 aatelisena sukuna numero 1302.
Sukuseuran synty
Göran Lohjelmin jälkipolvissa heräsi jo varhaisessa vaiheessa kiinnostus sukua kohtaan. Kului kuitenkin muutama vuosikymmen, ennen kuin suvun parissa ryhdyttiin puuhaamaan sukuseuraa sillä tuloksella, että Lohjelm sukuseura perustettiin 14.3.1995 ja rekisteröitiin 5.2.1997, kotipaikkanaan Vesilahti.
Göran Lohjelmin sisarten, Hedvigin ja Emerentian jälkipolvet olivat myös vailla sukuseuraa, joten Lohjelm sukuseura ry:n vuosikokouksessa vuonna 2007 päätettiin laajentaa sukuseura koskemaan nyt kaikkia Knut Paltun jälkipolvia. Muutos vaati sääntö- ja nimimuutoksen, joka hyväksyttiin Patentti- ja rekisterihallituksessa keväällä 2009, ja nimeksi rekisteröitiin Lohjelm-Palttu sukuseura ry.
Historiallisilta vaiheiltaan rikas suku ja toiminnaltaan aktiivinen sukuseura ovat vuosien aikana herättäneet runsaasti kiinnostusta myös suvun ulkopuolelta. Parhaillaan on vireillä rekisteröinti yleishyödylliseksi yhdistykseksi, joten tulevaisuudessa yhdistyksen jäseneksi voi hakeutua myös suvun ulkopuolelta.